Löydä oma potentiaalisi astrologian avulla
‧₊˚ ☁️⋅♡🪐༘⋆
Astrologia on tuhansia vuosia vanha symbolikieli, jossa tutkitaan taivaankappaleiden liikkeitä ja energioita. Planeetat liikkuvat sykleissä, ja siihen astrologia perustuu: planeetat eivät siis säteile meille tänne jotakin mystistä energiaa, joka laittaa meidät tekemään asioita, vaan ne edustavat ajan luonnetta. Astrologia on siis ajan laadun tutkimista. Astrologia kertoo, millaiset energiat vallitsivat tietyllä hetkellä, esimerkiksi syntymähetkellä tai jonkin muun tapahtuman hetkellä.
Astrologia auttaa ymmärtämään itseämme paremmin. Sen avulla voimme tutustua paremmin omaan persoonallisuuteemme, luonteenpiirteisiimme sekä tapaamme reagoida erilaisiin tilanteisiin. Mikä on meidän tarkoitus täällä? Mitkä on meidän vahvuuksia, lahjoja ja haasteitamme? Muun muassa näihin kysymyksiin astrologian avulla voimme saada vastauksia. Astrologia ei tee päätöksiä puolestamme eikä myöskään määrää kohtaloamme, vaan me itse teemme loppukädessä päätökset omasta elämästämme. Astrologia antaa enemmänkin hyvät työkalut näiden päätösten tueksi.
Mitä astrologia on? ☾
Hei ihanaa, että löysit tiesi tänne! Mun nimi on Julia ja oon astrologi.
Astrologia on kulkenut matkassa ja ollut intohimo nuoresta saakka. Tällä hetkellä opiskelen astrologiaa Sielun Matkalla -astrologisessa koulutusohjelmassa. Haastavat elämänkokemukset johdattivat vuosia sitten tutustumaan henkisyyteen ja sitä kautta myös astrologiaan entistä vahvemmin. Astrologin ammatti ei käynyt aiemmin mielessäkään, mutta nyt koen, että oon juuri oikealla polulla ja rakastan tätä mitä teen.
Oon aurinkomerkiltä Neitsyt ja nousumerkiltäni Skorpioni, jotka kuvastaa kyllä täydellisesti analyyttistä, intuitiivista ja syvälliseen ymmärrykseen pyrkivää luonnettani. Koen, että mulla on täällä tehtävä auttaa muita ja tavoitteeni onkin tukea sua oman potentiaalisi tunnistamisessa. Oon itse läpikäynyt tämän prosessin (tai sanotaanko, että se on jatkuva prosessi) ja haluan jakaa näitä oivalluksia myös sulle.


Astrologit ovat erilaisia ja jokainen tulkitsee karttaa omalla tyylillään, oman persoonansa sekä elämänkokemustensa läpi. On siis tärkeää löytää sellainen astrologi, joka itselle sopii – intuitio sen usein kertoo. Omaa tulkintatyyliäni voisi kuvailla syväluotaavaksi ja yksityiskohtaiseksi, joskin myös hienovaraiseksi, sillä välillä ollaan arkojenkin asioiden äärellä. Avaan astrologisten termien merkityksen tulkinnoissani ymmärrettävään muotoon, jotta voit halutessasi itsekin tutkiskella asioita kartaltasi.
Teen tulkintoja psykologisen astrologian näkökulmasta eli kartan tulkinnassa keskitytään mm. persoonallisuuteen, tunne-elämään sekä alitajuisiin tekijöihin, kuten omaan varjopuoleen. Tarkoituksena on parantaa itsetuntemusta ja sitä kautta edistää omaa henkistä kasvua.
Teen tulkinnat tällä hetkellä kirjallisena ja niihin voit tutustua tarkemmin täällä. Lämpimästi tervetuloa tulkintaan!
Millainen tulkitsija olen?
Mikä on syntymäkartta? ꩜
Syntymäkartta tai astrologinen kartta on pysäytetty kuva taivaalta sinä hetkenä, kun synnyt. Sen tekemiseen tarvitaan syntymäpäivä, kellonaika sekä syntymäpaikka. Syntymäkartta näyttää, missä kohtaa planeetat sijaitsivat syntymän hetkellä. Se sisältää 12 eläinradan merkkiä, 12 huonetta sekä planeetat sijoittuneena näihin. Huoneet edustavat elämän osa-alueita (missä), planeetat tapahtumia (mitä) ja eläinradan merkit arkkityyppejä (miten). Syntymäkarttaa tulkitsemalla saadaan selville, minkälaista energiaa ihminen kantaa mukanaan, miten hän kokee ja näkee tämän maailman.
Me ihmiset ollaan melko monimutkaisia olentoja, ja jokaisessa meissä on kaikki 12 eläinradan merkkiä, eri tavalla ja eri määrin edustettuna.
Sinun kartta on siis yksilöllinen kuvaus juuri sinusta, pelkkä aurinkomerkki eli horoskooppimerkki yksinään ei kerro juuri mitään.
Sä et ole täällä sattumalta. Olet syntynyt juuri tiettyyn aikaan saadaksesi tietyt lahjat, kyvyt ja haasteet. Syntymäkartan tunteminen auttaa selvittämään omia piirteitä ja taipumuksia, se näyttää omat kompastuskivet, mutta myös sen, mikä on juuri sun potentiaali – mikä on sun tehtävä täällä. Nämä piirteet ovat sussa koko ajan, mutta niitä voi olla hankala nähdä. Me ollaan monesti itse itsellemme sokea piste, ja sitä varten oon täällä auttamassa sua näkemään, mitä sun kartalla on sulle kerrottavaa.
Astrologinen syntymäkarttatulkinta (perustulkinta)
89 €
Astrologinen syntymäkarttatulkinta (syvällinen)
149 €
Sisältö
Tässä tulkinnassa käydään läpi kartalta nousevia luonteenpiirteitä sekä tärkeimpiä elämän osa-alueita ihmissuhteista työelämään. Tulkinnan avulla saat paremman käsityksen omista piirteistä ja taipumuksista sekä pystyt tehdä tietoisempia valintoja erilaisissa elämäntilanteissa.
Kenelle sopii?
Tämä tulkinta sopii sinulle, jos haluat oppia ymmärtämään paremmin omaa persoonallisuutta, luonteenpiirteitä sekä elämänsuuntaa. Et ehkä ole aiemmin käynyt astrologisessa tulkinnassa ja haluaisit alkuun kevyemmän, mutta silti kattavan analyysin kartastasi.
Tulkinnan muoto
Kirjallinen
Sisältö
Tässä tulkinnassa sukelletaan syvemmälle persoonaan sekä haasteisiin ja varjopuoliin, mutta myös tämän elämän potentiaaliin sekä kutsumukseen. Tulkinnan avulla saat vastauksia siihen, mikä voisi olla elämäntehtäväsi ja missä loistat parhaiten.
Kenelle sopii?
Tämä tulkinta sopii sinulle, jos haluat syvällisempää ymmärrystä itsestäsi, haasteista sekä potentiaalistasi. Haluat saada selkeyttä omista lahjoista sekä siitä, miten kääntää haasteet vahvuuksiksi. Saatat olla joskus jo käynyt perustulkinnassa, mutta nyt haluat sukeltaa syvemmälle karttaasi. Tulkinta sopii kuitenkin myös niille, joille astrologia ei ole ennestään tuttua.
Tulkinnan muoto
Kirjallinen
Astrologinen syntymäkarttatulkinta (minitulkinta)
39 €
Sisältö
Lyhyt tulkinta kolmesta tärkeimmästä tekijästä eli Auringosta, Kuusta ja nousumerkistä sekä niiden välisistä suhteista. Tämä tulkinta keskittyy perusluonteeseesi ja persoonaasi sekä emotionaaliseen puoleesi. Tulkinnan avulla lisäät ymmärrystäsi omista peruspiirteistä ja tulet tietoisemmaksi tavoistasi reagoida asioihin.
Kenelle sopii?
Tämä tulkinta sopii sinulle, joka haluat lyhyen ja ytimekkään tulkinnan, jonka avulla pääset tutustumaan karttasi perustekijöihin. Olet kiinnostunut mitä kartallasi on kerrottavaa, mutta haluat alkuun pienen pintaraapaisun. Tämä on myös vaihtoehdoista edullisin tapa tutustua omaan karttaan.
Tulkinnan muoto
Kirjallinen
⟡ Blogin puolella lisää astrologiaa ⟡
© 2025. Julia Evelina. All rights reserved.


Tmi Julia Evelina
3487065-3
julia@juliaevelina.com