Kuunsolmut astrologiassa

written by Julia Evelina

1/4/2025

Mitä kuunsolmut ovat?

Yläsolmu, alasolmu, pohjoissolmu, eteläsolmu, noususolmu, laskusolmu… kuunsolmuja kutsutaan monella nimellä, mutta kaikki tarkoittavat siis samaa asiaa.

Kuunsolmut eivät ole planeettoja vaan laskennallisia pisteitä, jotka osoittavat Auringon ja Kuun ratojen leikkauskohdan ekliptikan pohjois- ja eteläpuolella (tästä tulee nimet pohjois- ja eteläsolmu). Kuunsolmut liittyvät myös auringon- ja kuunpimennyksiin, jotka tapahtuvat uudenkuun ja täydenkuun aikaan.

Kuunsolmut liikkuvat kartalla myötäpäivään eli peruuttavat (retrograde) toisin kuin muut planeetat. Välillä solmut pysähtyvät ja liikkuvat myös eteenpäin. Kuunsolmut viettävät yhdessä merkissä n. 1,5 vuotta eli ne kiertävät koko eläinradan 18 vuodessa. Solmujen välillä on polariteetti eli ne ovat aina vastakkain (oppositiossa) astrologisella kartalla.

Kuunsolmut kertovat elämäntehtävästä, menneestä ja tulevasta. Kuun alasolmu kuvastaa menneisyyttä (menneitä elämiä) ja jo opittuja asioita, taitoja sekä käytös- ja ajatusmalleja. Kuun yläsolmu taas kuvastaa tulevaisuutta, mitä kohti sinun on tarkoitus mennä tässä elämässä. Kuunsolmuilla on karma-astrologiassa iso merkitys tutkittaessa menneitä elämiä ja sieltä mukaan tuotua karmaa, mutta nämä voidaan nähdä myös psykologisesta näkökulmasta.

Jos tunnet olevasi “jumissa” elämässäsi tai muuten haluat selkeyttää omaa polkua, kannattaa tutkia karttasi kuunsolmuja - ne voivat antaa vihjettä siitä, mikä on sinun sielusi kutsumus. Kaikilla samaan aikaan syntyneillä on kuunsolmut samassa merkissä, joten ne heijastaa myös kollektiivista energiaa. Huonesijainti on henkilökohtaisempi, mutta kannattaa silti katsoa molemmat sekä merkki että huone. Muista, että kartta on kokonaisuus, joten nämä yksinään eivät välttämättä kerro kaikkea.

Miten löydän kuunsolmut kartaltani?

Kuun noususolmu löytyy useimmista karttaohjelmista valmiiksi, alasolmun taas joutuu itse kaivamaan. Itse tykkään käyttää esimerkiksi astro.comia, ja siellä jos haluat myös alasolmun näkyviin, mene Extended chart selection -> Display and calculation options -kohdasta rastitat ruudun Descending Node, jolloin piirtyvä kartta näyttää myös kuun alasolmun. Sitten voitkin katsoa, mihin merkkiin ja huoneeseen kuun ylä- ja alasolmut osuvat. Symbolit näet alta:

Alasolmu - Menneisyys

Kuun alasolmu kuvastaa menneisyyttä ja juuria. Siellä sijaitsee jo omaksutut taidot, kyvyt ja ajatusmallit, jotka tulevat luonnostaan. Alasolmu on siis se tuttu ja turvallinen paikka, jonka pohjalta me reagoimme vaistomaisesti erilaisiin tilanteisiin. Jos alasolmulla on muita planeettoja, vaikkapa Kuu, voi sen teemoista irti päästäminen olla vaikeaa, koska niihin liittyy vahva tunneside. Alasolmun teemoista ei kuitenkaan tarvitse ihan kokonaan luopua, sillä siellä on myös positiivisia ja kehityksen kannalta tärkeitä asioita. Pikemminkin meidän tulee tässä elämässä kohdata menneisyydestä kumpuavat pelot ja oppiläksyt, jotta voimme siirtyä yläsolmun suuntaan ja avautua omaan potentiaaliimme.

Yläsolmu - Sielun kasvusuunta

Kuun yläsolmu kuvastaa sitä polkua, jota kohti meidän on tarkoitus kulkea. Mihin meidän sielu haluaa pyrkiä ja miten saavuttaa täyttymys. Jotkut ihmiset omaksuvat nopeasti oman yläsolmunsa ja lähtevät sitä kohti, kun taas toisille se ei aukea heti tai välttämättä ollenkaan. Yläsolmu on meidän epämukavuusaluetta, sillä se on uutta ja tuntematonta. Ajatuskin yläsolmun teemoista voi tuntua täysin vieraalta. Sielu kuitenkin alitajuisesti pyrkii siihen suuntaan - onhan se sen suurin toive, mutta jos alasolmu pitää kovin kiinni menneessä, voi joutua tekemään paljon työtä sen eteen. Planeetat yläsolmulla voivat olla merkki siitä, oman yläsolmun teemat on helpompi omaksua, sillä kartalla on jo olemassa tätä energiaa muiden planeettojen muodossa. Esimerkiksi jos sinulla on Aurinko yhtymässä yläsolmulla, sinun syvin olemus ja identiteetti heijastaa jo tämän yläsolmun teemoja ja siksi saatat tunnistaa sen helpommin.

True Node vai Mean Node?

Olet saattanut törmätä eri termeihin kuunsolmuista puhuttaessa ja esimerkiksi tällä hetkellä kuunsolmut ovat siirtymässä Kalat-Neitsyt-akselille, jolloin on näkynyt eri päivämääriä tälle siirtymän ajankohdalle. True Node eli todellinen solmu eroaa Mean Nodesta eli keskiarvosolmusta siten, että todelliseen solmuun on laskettu mukaan solmujen vaihteleva liike (liittyy kuun ja maan kiertoratoihin sekä auringon painovoimaan) kun taas Mean Node on näiden keskiarvo. Kumpaa haluaa käyttää, riippuu ihan itsestä, mutta omalla kartalla molemmat kannattaa tarkistaa, sillä joskus kuunsolmut saattaa osua juuri merkin tai huoneen rajalle, jolloin keskiarvosolmu saattaa erota todellisesta solmusta. Ero näiden kahden välillä ei ole kuitenkaan suurempi kuin 1-2 astetta, joten yleisesti tällä ei ole niin suurta merkitystä.